Ikäviä juttuja

Oih ja voih. Taas on ollut hevoshuolia kerrakseen täällä päin. Tuntuu että niitä on nyt tänä vuonna riittänyt ihan jo liikaakin. Kesällähän meiltä kuoli pikkuinen Minni-poni tapaturmaisesti ja lauantaina oli lähellä ettei samoin käynyt rakkaalle Susku-hepalle. Lähdimme aamulla Suskun kanssa matkaratsastuskisoihin. Sen kanssa on viime aikoina ollut jonkin verran ongelmia traileriin lastauksen kanssa, mutta nyt ei ollut juuri mitään. Hevonen käveli kiltisti traileriin ja päästiin ajoissa matkaan. Kilpailut sujui hienosti  ja saatiin hyväksytty suoritus. Ratsastettiin 19km ja kivaa oli siihen asti.
Pois lähtiessä se sitten tapahtui. Hevonen oli trailerissa ja kaikki oli jo valmiina kotimatkaa varten. Viimeksi vielä kurkistin traileriin ja siinäpä se. Hevonen oli trailerissa ollessaan hypännyt pystyyn ja oli juuttunut etujaloistaan trailerin etupuomiin. Siinä se viisisataa kiloa makasi rautaputken päällä takajalat ilmassa. Hevoselta alkoi äkkiä voimat loppumaan ja se alkoi luovuttamaan. Onneksi eläinlääkäri oli jo valmiiksi kilpailuiden takia paikalla. Hevonen sai kipulääkettä ja rauhoittavaa. Palokunta soitettiin paikalle ja saivat katkaistua rautaputket trailerista. Hevonen oli aivan loppu, mutta muuten sillä ei ulkoisia vammoja ollut. Hevosta seurailtiin tapahtuman jälkeen, mutta vointi vaikutti ihan normaalilta. Kipulääkettä saatiin kotiin. Aivan hirveä tapaus, mutta parasta tietenkin että kaikki päättyi hyvin. Ikävä puoli tässä nyt oli se että traileri ei ollut minun omani. Se vaatii nyt pikaista korjausta sisältä, jotta se saadaan taas käyttökuntoon. Pari yötä on mennyt taas valvoessa ja kelattua läpi tapahtumia. Se miksi hevonen on hypännyt trailerissa puomin päälle ei selviä koskaan.Entä jos se tekee sen joskus uudestaankin? Hevoselle tuskin jäi mitään traumoja, koska hetkeä myöhemmin se käveli toiseen traileriin, millä se sitten tuotiin kotiin. Minulle kuitenkin jäi kammo. Miksi meille taas kävi jotain näin ikävää? Tuntuu että aina kun iloitsen jostain, niin heti perään seuraa jotain ikävää. Siis koskee nyt näitä hevosia. En tiedä uskallanko enää käydä hevoseni kanssa missää trailerilla. Niin kovin haluaisin käydä sen kanssa valmennuksissa ja ehkä joissain pikkukisoissakin tai näyttelyissä, mutta tällä hetkellä en taida uskaltaa. En ainakaan lainaa enää koskaan kenenkään toisen traileria. Ostan oman sitten joskus. Ehkä.