Rauhaisaa joulua!

Nyt on aika unohtaa kiireet ja hössötykset. Nyt on aika vaan olla ja nauttia lähellä olevista ihmisistä ja eläimistä. Nyt on joulu ♥

Kohti stressitöntä joulua

Monta luukkua on saanut jo avata joulukalenterista. Joulu on jo tosi lähellä. Ehkä vähän liiankin lähellä. Eihän sitä meinaa ymmärtää kun ulkonakin näyttää ihan syksyltä. Lumesta ei tietoakaan. Tuntuu myös, että en ehkä saa kaikkea tehdyksi mitä joskus syksyllä suunnittelin tekeväni ennen joulua. Koskee lähinnä ikkunanpesua ja saunan puunausta. Jos nyt saisi edes jonkin näköisen joulusiivouksen tehtyä täällä kämpässä. Töitä olisi vielä parina päivänä ja jospas sitten ehtisi ennen aattoa siivota vähän paremmin. Olen kuitenkin päättänyt ottamatta stressiä mistään joulusiivouksista. Ehdin tekemään sen minkä ehdin. Uskon että onnistunkin siinä. Olla siis stressaavani turhasta. Sillä turhaahan se on. Mitä sillä loppujen lopuksi on merkitystä, jos ikkunoissa on pieniä sormenjälkiä tai koiran kuonosta on jäänyt märkä läiskä. Eikö se vaan kerro sitä että talossa on elämää. Ihania, touhukkaita lapsia ja koira.

Se on tärkeintä että saa viettää joulua rakkaitten kanssa, eikä se että ikkunat kiiltää. Tämänkin asian olen nyt vasta ihan viime aikoina jotenkin ymmärtänyt. Se on ehkä syynä siihen että en enää jaksa stressata tälläsistä asioista. Jatkuvasti sitä joutuu valitsemaan kyllä tekemisiään. Joka päivä melkein täytyy miettiä että leikinkö lasten kanssa illan vai lähdenkö ratsastamaan tai siivoanko. Tänään valitsin pelaamisen lasten kanssa. Esikoisen kanssa pelattiin laivan upotusta monta kierrosta. Oli kivaa ja itselle tulee hyvä mieli kun saanut antaa aikaansa lapselle. Eilen tehtiin piparkakkutalo. Pienetkin osallistuivat koristeluun. Einon mielestä hänen lempilelunsa, pikkuinen muumipeikko saisi muuttaa asumaan meidän tekemään taloon. Huomenna piparkakkutalkoot jatkuvat mamman luona. Siitä tulee hyvä ja jouluinen mieli.

Hyvää itsenäisyyspäivää!

Tämä itsenäisyyspäivä on mennyt pitkälti töitä tehdessä, mutta nyt alkoi neljän päivän vapaat. Sehän sopii paremmin kuin hyvin. Luntakin tuli vihdoin tänne eteläänkin. Saa nähdä onko maa vielä valkoinen kun aamulla kurkkaa ulos ikkunasta. Olisipa vaan vihdoin ne kamalat kurakelit ohi ja vähän näyttäisi edes jouluisemmalta. Joulu on jo muuten aika lähellä. Työt ovat vähän haitanneet jouluvalmisteluja, mutta kyllä sentään jotain jo olen saanut aikaiseksi. Joulukortit on jo melkein valmiita, joulumyyjäisiin on leivottu, lahjoista yli puolet jo hankittuna. Kyllähän sitä siinä jo on! Päiväkodin joulujuhlissakin tuli jo haettua joulutunelmaa ja ensi viikolla on vuorossa esikoisen joulujuhlat. Minä kyllä niin nautin tästä ajasta. Ihanaa valmistella joulua ja odotella lasten kanssa suurta päivää. Pienet reilut kaksivuotiaani ei kyllä oikein vielä ymmärrä mitä tässä odotellaan. Tänään vasta tajusin että eivät he ole nähneet joulupukkiakaan tänä jouluna. Ehkä tarvitsee mennä käymään jossain tapahtumassa missä pukkikin vierailee. Ei tule sitten aattona niin järkytyksenä.
Hyvää itsenäisyyspäivän iltaa kaikille! Oma maa mansikka ♥

Kaamoksesta selviytymistä

Sain äidiltä eilen minun ja veljeni pari vanhaa pussilakanaa omilta lapsuusajoilta. Ihan aitoa retroa siis! Moni 80-luvun lapsi varmasti muistaa nämä. Nykyäänhän näitä kankaita on liikkeellä ompelijoilla, jotka sitten tekevät niistä usein esim. lasten vaatteita. Minä en raski kuitenkaan näitä uhrata mihinkään uusiokäyttöön. Pussilakanat ovat täysin puhtaita ja ehjiä. Väritkin säilyneet kivasti. En kuitenkaan aio kaapissa niitä pitää pölyttymässä, vaan aion pikimmiten ottaa ne omille lapsilleni käyttöön. Nämä olivat löytyneet sattumalta äidilta vaatekaapin perukoilta. Mieluisia yllätyksiä aina tällaiset.

Tänään oli lehdessä juttua kaamosväsymyksestä ja siitä kuinka yleistä se on, etenkin naisilla. En kyllä toisaalta ihmettele yhtään. Tuntuu että koko ajan on pimeää. Etenkin nyt se korostuu kun käy töissä. Aamulla saa lähteä pilkkopimeässä ajelemaan kohti työpaikkaa. Töistä kun pääsee, niin kohta on taas pimeää. Ei silti, minä en kyllä koe että tämä pimeys minun mielialaani vaikuttaisi. Tai ehkä en vaan myönnä sitä. Nyt minua ainakin piristää kynttilät ja kohta saa alkaa jo jouluvaloilla koristelemaan pihaa. Toiseksi saan voimaa tulevasta joulusta, pientä matkaakin ollaan suunniteltu alkuvuodeksi. Yritän siis positiivisella asenteella ja kaikilla mukavilla suunnitelmilla voittaa tämän kaamoksen ja pimeyden. Tänäänkin sytytin ulkolyhtyyn kynttilän viikonlopun kunniaksi.

Isi ♥

Tänään ollaan juhlittu isejä. Lapset olivat tietysti perinteisesti askarrelleet kukin oman korttinsa. Ihanaa kun kaksosetkin olivat päiväkodissa tehneet omin pikku kätösin hellyttävät kortit meidän iskälle. Päivällä käytiin syömässä ja illalla olisi tarkoitus vielä viettää leffailtaa esikoisen toiveesta.

Omaa iskääkin kävin moikkaamassa pikaisesti. Erilainen isänpäivä tämä jotenkin kuitenkin nyt oli minulle. Vähän sellainen surullinenkin. Oma isäni sairastaa parantumatonta neurologista sairautta, joka on jo valitettavasti edennyt aika pitkälle. Nyt viimeisen viikon aikana hänen kuntonsa on jotenkin romahtanut täysin. Kävely alkaa olla vaikeaa, pääkin ei enää toimi ihan niikuin pitäisi. Ottaen huomioon, että kesällä olimme vielä Turun saaristossa isän kanssa pyöräretkellä, jossa siis pyöräiltiin kymmeniä kilometrejä. Nyt tuntuu että kaikki voima on isästäni poissa. Jotenkin tuntuu että hän on vähän kuin eri ihminen. Tänään kun häntä katselin niin tuntuu että isä on vanhentunutkin ainakin kymmenen vuotta. Isäni on aina ollut rauhallinen, joskin jääräpää kuitenkin. Nyt hän on ollut kuluneen viikon aikana toisinaan sekava, levoton ja jopa agressiivinenkin. Luulisi että jo työni puolesta olisi helppo ymmärtää tälläistä sairautta. Pakko kuitenkin myöntää että kun omalle kohdalle sattuu, niin ei ole mukavaa katsoa vierestä kun oma isä taistelee sairautta vastaan. Toivotaan nyt kuitenkin että tilanne tästä vielä muuttuu parempaan suuntaan. Isä on ilmeisesti menossa sairaalaan neurologiselle osastolle vähäksi aikaa, jossa yritetään kartoittaa tilannetta ja saada lääkityksellä isää parempaan kuntoon. Olisi mukavaa jos isä saisi takaisin liikuntakyvyn tai edes muistin. Nyt tuntuu että häneltä on viety pienessä ajassa molemmat.
Vähän surullisten ajatusten saattelemana toivotan kuitenkin kaikille iseille oikein ihanaa isänpäivän jatkoa!
Yhden ystävän facebook-päivitystä lainaten " Isän turva on lapsen tarpeista voimakkain"

Marraskuu

Olipas se lokakuu. Voisi sanoa että onneksi on marraskuu. Viime kuuhun mahtui hevosonnettomuuksia, työhön paluuta, juhlintaa ystävien kanssa, vauvakutsua. Varsin tapahtumarikas kuukausi siis takana. Nyt salaa odottelen ihan vähän jo joulua. Olen jo hankkinut lapsille kaksi joulukalenteriakin. Eilen aloin jo hiukan suunnittelemaan tulevia joulukortteja. Se on aina mukavaa etsiä erilaisia ideoita ja malleja itsetehdyistä korteista. Siinä sitten yrittää suunnitella oman näköistä korttia. Minä en ole mikään askartelu- ihminen. En todellakaan. Silti olen päättänyt että joulukortit haluan askarrella itse joka vuosi. Eihän niiden tarvitse ihmeellisiä olla, kun voittaa jo valmiit kaupan kortit mennen tullen. En halua alkaa hössöttämään vielä mitenkään joulusta, mutta se ajatus lämmittää, että joulu on jo oikeasti aika lähellä. Pakkaset ja lumikin olisi jo tervetulleita. Muuten ei niin väliä, mutta meillä on kaikki paikat ihan kuran peitossa. Uskon että hevoset myös toivoo jo pakkasia. Nyt ne seisoo savisessa tarhassa päivästä toiseen. Omat kengätkin on aina ihan saviset ja sitten sitä savea on kohta sisälläkin.
Elämä on muuttunut vähän kiireisemmäksi kun aloitin työt. Se nyt oli arvattavissakin, mutta silti tuntuu että pää on välillä pyörällä kun yrittää saada tätä arkea rullaamaan. Täälläkään en näytä ehtivän käymään niin usein kuin haluaisin. Sen oman ajan löytäminen ratsasteluun ja koiran kanssa lenkkeilyyn tuntuu nyt usein olevan vaikeaa. Töiden jälkeen illat ovat niin lyhyet, että aikaa ei tahdo jäädä yhtään ylimääräistä. Ja sitten kello on jo niin paljon että täytyy mennä nukkumaan.
Tänään onnistuin kuitenkin tekemään itselleni kiireettömän aamun. Rauhaisa aamupala perheen kanssa. Tai esikoinen ei ollut paikalla. Hän on partioleirillä. Lasten kanssa puuhastelua ja lehden lukua. Aamupalan jälkeen lähdin maastolenkille Suskun kanssa. Se on vaan niin parasta mitä voi olla.

Tiistaikerho

Ollaan käyty syksyn aikana pienempien lasten kanssa paikallisessa seurakunnan kerhossa. Tiistaikerhossa. Aluksia ihan vaan sen vuoksi paikalle mentiin kannatettaaksemme paikallista kylätoimintaa. Tämä on pieni kylä ja aika harvoin täällä mitään järjestetään, niin mukavaa kun kerrankin ihan lähellä jotain tapahtuu. Polkupyörällä ollaan joka kerta menty paikalle,sen verran lähellä tuo paikka meitä on. No siellähän on ollut tosi mukavaa. Suurin osa kerhossa kävijöistä on vanhempia tätejä, jotka ovat eläkkeellä. Paikalla on myös lasten päiväkerho, joten lapsillakin on aina ympärillä seuraa ja leikkikavereita. Tähän mennessä ollaan lenkkeilty, leivottu, askarreltu, huovutettu, maalattu, katsottu vanhoja valokuvia ja viimeksi istutettiin kukkasipuleitakin. Varsin mukavaa puuhaa siis ja sellaista mitä ei kotona tule melkein ikinä itse tehtyä. Tuolla kerhossa on lupa ja aikaa mukavalle tekemiselle, johon lapsetkin saavat osallistua.  Lopuksi juodaan aina kahvit. Meillä olisi tarkoitus vielä loppuvuotena tehdä ainakin havukransseja ja joulukortteja ja leipoa joulupipareita. Lapsille on vielä usein järjestetty erilaisia leikkejä. Kerran pääsivät mukaan kuuntelemaan kun täti luki kerholaisille satua. Tosi mukavasti he jaksoivat kuunnella ja muutenkin osallistuvat kivasti kerhon toimintaan. Leluja on paljon aina saatavilla, joten viihtyminen on taattu.

Ikäviä juttuja

Oih ja voih. Taas on ollut hevoshuolia kerrakseen täällä päin. Tuntuu että niitä on nyt tänä vuonna riittänyt ihan jo liikaakin. Kesällähän meiltä kuoli pikkuinen Minni-poni tapaturmaisesti ja lauantaina oli lähellä ettei samoin käynyt rakkaalle Susku-hepalle. Lähdimme aamulla Suskun kanssa matkaratsastuskisoihin. Sen kanssa on viime aikoina ollut jonkin verran ongelmia traileriin lastauksen kanssa, mutta nyt ei ollut juuri mitään. Hevonen käveli kiltisti traileriin ja päästiin ajoissa matkaan. Kilpailut sujui hienosti  ja saatiin hyväksytty suoritus. Ratsastettiin 19km ja kivaa oli siihen asti.
Pois lähtiessä se sitten tapahtui. Hevonen oli trailerissa ja kaikki oli jo valmiina kotimatkaa varten. Viimeksi vielä kurkistin traileriin ja siinäpä se. Hevonen oli trailerissa ollessaan hypännyt pystyyn ja oli juuttunut etujaloistaan trailerin etupuomiin. Siinä se viisisataa kiloa makasi rautaputken päällä takajalat ilmassa. Hevoselta alkoi äkkiä voimat loppumaan ja se alkoi luovuttamaan. Onneksi eläinlääkäri oli jo valmiiksi kilpailuiden takia paikalla. Hevonen sai kipulääkettä ja rauhoittavaa. Palokunta soitettiin paikalle ja saivat katkaistua rautaputket trailerista. Hevonen oli aivan loppu, mutta muuten sillä ei ulkoisia vammoja ollut. Hevosta seurailtiin tapahtuman jälkeen, mutta vointi vaikutti ihan normaalilta. Kipulääkettä saatiin kotiin. Aivan hirveä tapaus, mutta parasta tietenkin että kaikki päättyi hyvin. Ikävä puoli tässä nyt oli se että traileri ei ollut minun omani. Se vaatii nyt pikaista korjausta sisältä, jotta se saadaan taas käyttökuntoon. Pari yötä on mennyt taas valvoessa ja kelattua läpi tapahtumia. Se miksi hevonen on hypännyt trailerissa puomin päälle ei selviä koskaan.Entä jos se tekee sen joskus uudestaankin? Hevoselle tuskin jäi mitään traumoja, koska hetkeä myöhemmin se käveli toiseen traileriin, millä se sitten tuotiin kotiin. Minulle kuitenkin jäi kammo. Miksi meille taas kävi jotain näin ikävää? Tuntuu että aina kun iloitsen jostain, niin heti perään seuraa jotain ikävää. Siis koskee nyt näitä hevosia. En tiedä uskallanko enää käydä hevoseni kanssa missää trailerilla. Niin kovin haluaisin käydä sen kanssa valmennuksissa ja ehkä joissain pikkukisoissakin tai näyttelyissä, mutta tällä hetkellä en taida uskaltaa. En ainakaan lainaa enää koskaan kenenkään toisen traileria. Ostan oman sitten joskus. Ehkä.

Elämää ei sen enempää

Blaah, vettä sataa ulkona ja muutenkin tuntuu jo niin syksyltä. Tuntuu jo että kesäheltaistäkin on jo kuisuus aikaa. Mulle sopisi ihan hyvin että nyt alkaisi uusi kesä, eikä pitkää talvea. No kaipa tähänkin taas tottuu ja se on kivaa että kohta voi alkaa odottaa joulua. Joulu on ihanaa aikaa, se on ihan mun juttu.
Uskokaa tai älkää, täällä on taas yksi ihminen, joka kärsii kipeästä peukalosta. Tällä kertaa se ei ole mieheni, vaan rakas lapseni 2,5v. Lauantaina olivat iskän kanssa ulkoilemassa, kun kaksoset olivat menneet leikkimään vajaan. Siellä oli sitten iso pajavasara tipahtanut pojan sormelle, niin että sormen pää oli murtunut ja yksi ommelkin tarvittiin että sormi saatiin kurottua takaisin kiinni. Huoh! Kaikkea sitä nyt sattuukin.

Minä olin sillä aikaa estevalmennuksessa Suskun kanssa kun isä ja poika istuivat päivystyksessä. Jos kotona ei mennyt ihan putkeen, niin meillä hevosen kanssa sujui hyvin! Susku hyppäsi hienosti. Oli innostunut, reipas ja kuuliainen. Sen hyppytyyliä js luonnetta kehuttiin kovasti.  Olisi jopa varteenotettava vaihtoehto ihan estekisoihinkin. Minä tietysti huuli pyöreänä kuuntelin ja ihmettelin, miten mun vaatimattomasta puskaratsusta nyt niin hieno hevonen on tullut. Todella kiva tietysti kuulla tuollaisia asioita omasta hevosesta. Minusta ei vaan taida olla kisaamaan, eikä edes hyppimään kovin suuria esteitä. No mutta eihän se tarkoita, että tässä olisi kenenkään pakko lähteä kilpailemaann, voidaanhan me vaan omaksi iloksi hypellä pikkuisia esteitä, niikuin tähänkin asti. Laukka sillä vaatii vielä paljon työtä, se nyt oli tiedossakin, mutta nyt saatiin hyviä vinkkejä erilaisiin laukkaharjoituksiin.
Edellinen valmennuskertahan meillä sitten päättyi niin että Susku alkoi ontumaan alkuverryttelyn jälkeen ja se ilo loppui lyhyeen. Jalka ei ole tosin vieläkään täysin kunnossa. Haava kiusaa edelleen, mutta on jo paremmassa kunnossa. Täytyy vaan jatkaa hoitamista, että ollaan taas ensi lauantain valmennuksessa täydessä iskussa.
No mutta eihän se meidänkään reissu sitten tietysti ihan täydellisesti sujunut. Pois lähtiessä Susku ei suostunut millään mennä traileriin. Se seisoi jalat jäykkänä trailerin edessä, eikä liikahtanut senttiäkään. Ei vaikka meitä oli välillä viisi ihmistä sitä repimässä ja työntämässä. Se oli selvästi päättänyt, että ei halua mennäkään kotiin. Tunnin yrittämisen jälkeen se vihdoin käveli traikkuun. Minulla oli sen tunnin aikana jo mennyt monta kertaa hermot siihen elukkaan. Se kaikki hyvä fiilis, mikä ratsastuksen aikana tuli valui vähän niinkun hukkaan jästipää-hepan takia. Se on joskus ennenkin yrittänyt pistää vastaan traikkuun menemistä, mutta tämä oli ehdottomasti ennätys. No ensi viikolla toivottavasti saadaan se lastattua paremmalla menestyksellä. Toivoa ainakin sopii.

Kasvihuone alkaa olla tyhjillään, valmiina talveen. Tomaatteja vielä tulee jonkin verran. Yksi kurpitsa myös jo pelastettiin tulevilta yöpakkasilta. Ihan eka oma kurpitsa.

Lenkillä

Tänne ei kuulu mitään ihmeellistä. Päivät rullaa samaa tahtia eteenpäin. Hoitovapaa lähenee loppuaan ja melkein jo kuulen töiden kutsun. Eilen kävin päiväkodin vanhempainillassa. Ensi viikolla mennään lasten kanssa tutustumaan uuteen hoitopaikkaan ja täteihin.
Elukat voi hyvin. Mitä nyt Susku-hevonen on telonnut jalkansa johonkin ja seurauksena märkivä haava, jota täytyy nyt päivittäin hoitaa tai ainakin seurata ettei mene pahemmaksi. Launantaina olisi tarkoitus taluttaa heppa traileriin ja lähteä estevalmennukseen. Huh, jännittää!
Tänään koiran kanssa päivälenkillä nappasin kamerankin mukaan..

Kynttilöitä ja kipeä peukalo

Syyskuuta elellään, mutta vielä saa olla t-paita pällä päivisin ulkona. Mukavaa kun on lämmintä. Pakko myöntää tälläisenä kesäfanina että onhan näissä syyskuun pimeissä illoissakin se oma viehätyksensä. Koiran kanssa iltalenkillä ilmassa tuoksuu syksyltä, on hämärää ja kosteaa. Tänään sytytettiin ekaa kertaa esikoisen kanssa pari kynttilää olohuoneeseen palamaan. Aika kivan näköistä.

Julkisivuremontti on vihdoin valmis. Rakennustelineitä on jo alettu purkaatalon ympäriltä ja talo näyttää ulkoapäin ihan uudelta. Kotimme on siis oikeasti melkein 70 vuotta vanha, mutta julkisivu on nyt laitettu uusiksi jokaista lauta myöden. Vanha sisältä, mutta kuoret on uudet. Mukavaa kun remontti on taas edistynyt ja yksi iso urakka on saatu päätökseen. Onnettomuuksiltakaan ei vältytty. Mieheni oli purkamassa niitä rakennustelineitä edellispäivänä ja putosi noin kolmen metrin korkeudelta maahan. Tuloksena oli kädet verillä ja turvonnut peukalo. Aika pienellä siis selvittiin. Ainahan sitä näissä tilanteissa tulee ajatelleeksi miten olisi voinut käydä. Samalla tuntee suurta kiitollisuutta ja helpotusta ettei niin käynyt. Peukalo on edelleen kuulema tosi kipeä, mutta henki vielä pihisee. Sehän on tärkeintä.

Hevoseton ois huoleton

Eikö se jotenkin noin mene..viime päivät on olleet jotenkin raskaita noiden kavioeläinten kanssa, jos nyt ihan suoraan sanon. Kaksi viikkoa ne oli vielä laitumella ja nyt tulivat kotiin takaisin odottelemaan syksyä ja talvea. Siellä laitumella Oiva-poni karkaili koko ajan. Eipäse mihinkään kauas lähtenyt, mutta kunhan nyt meni lankojen alta ja tuli pian takaisin. Ensi kesäksi tarvitsee laudottaa koko aitaus, jospa poni alkaisi pysyä siellä missä kuuluukin.huoh.
No kotiin päästyään on selvästi havaittavissa kurittomuutta ihan molemmissa hevosessa. Ostin Suskulle uudet suitset ja niitä kun olin menossa sovittamaan, niin eipä antanut polle ottaa kiinni. Ei sitten millään. Karkuun juostiin minkä kintuista päästiin ja poni tietty perässä. Muutama kirosana tuli siinä huudettua, vaikka eihän se mitään auttanut, pahensi vaan tilannetta. Tänään poni sitten karkasi oman pihamme pikkulaitumelta. Silloin minulla tuli mitta täyteen. Ensin uhkasin myydä koko ryökäleen, sitten laitoin sen pitkällä liinalla puuhun kiinni. Loppupäivä sujuikin sitten mallikkaasti. Täytyisi vaan muistaa pitää omat hermot kurissa, niin eiköhän ne hepatkin siitä rauhoitu. Nämä ovat juuri niitä tilanteita kun jaksavat naurattaa aina myöhemmin, mutta sillä hetkellä huumori on vähissä.
Oli meillä tänään Susku-hepan kanssa kivaakin. Naapuri on onneksi puinut viereiseltä pellolta viljat ja sänkipelto suorastaan kutsuu kirmailemaan. Tänään kyhäsin pienen esteenkin pellolle ja siellä me mentiin kovaa kyytiä. Eliaskin innostui ravailemaan hevosella, kun kerrankin on tilaa ympärillä.

No onhan ne hepat kivoja, ettei kukaan nyt vaan ymmärrä väärin. Ja kiva kun ne on taas tässä kotona, ihan käsien ulottuvilla. On taas aikaakin touhuta niiden kanssa enemmän. Syksyn tulon huomaa aina myös siitä että hevosille riittää omenoita. Tänäänkin käytiin lasten kanssa poimimassa monta omenaa hevosille. Lapset ja omput matkusti maitokärryssä. Maitokärryt on muuten hyvä keksintö näin nykyaikanakin. Paitsi että niitä työnnellessä tulee niin hyvä fiilis maalaistunnelmasta ovat ne myös todella tilavat. Mahtuu paljon tavaraa kyytiin. Sain nämä kärryt jo kesällä syntymäpäivälahjaksi vanhemmiltani. Olen kauan haaveillut tälläisistä. Olen ajatellut, että näillä olisi hyvä kuskata heinää ja vesiämpäreitä hevosille. Pari kuukautta ne ehtivät olla vanhempien pihassa, kunnes nyt sain ne tuotua kotiin ja heti löytyi kärryille käyttöä.

Ilmat ovat olleet onneksi vielä ihanan lämpöisiä päivällä. Kanatkin saavat vielä nauttia auringosta ja oleilla vapaana. Tiput ovat kasvaneet hurjasti. Molemmista taitaa tulla kanoja ja sehän sopii paremmin kuin hyvin. Emon perässä ne vielä mennä taapertaa.  Osaavat jo hienosti kulkea uutta siltaa pitkin kanalaan sisälle ja sieltä pois.

Tänään ehdin piipahtaa myös hevostarvikeliikkeessä. Ostin vähän aitalankaa, mutta mukaan tarttui myös nämä söpöläiset kärpässienet. Ihan pakko oli ostaa kun ne näin. Tiesin niille heti paikankin meidän pihassa. Siinä ne nyt on! Minusta aika hauskat pihakoristeet! Aurinkoisia päiviä sinulle!

Heppailua

Huhhei. Täällä taas. Jotenkin niin kiire olevinaan, että tännekään ei meinaa ehtiä kuulumisia päivittämään. Hepat saa vielä hetken nauttia laitumella yötä päivää viimeisistä kesän ruohonkorsista. Oiva-poni meinasi aiheuttaa jo tosissaan harmaita hiuksia, kun ei vaan tahtonut millään pysyä langoissa, vaan aina karkasi laitumelta. Tai no ei se mihinkään varsinaisesti lähtenyt, kunhan jäi aidan väärälle puolelle ihmettelemään. Laitumen vieressä menee tie, joten huoli on kova, ettei vaan sattuisi mitään. Laidun sijaitsee muutaman kilometrin päässä meiltä kotoota, joten ei siellä kukaan ole koko ajan vahtimassa ponin metkuja. No karkumatkojen jälkeen lankojen tilalle lyötiin oikein laudat, niin johan alkoi poni pysyä aitojen sisäpuolella, mutta vieläkään ei ihan täysin luotto pelaa ponin suhteen.
Susku on onnellisen oloinen laitumella. Ilmottauduttiin Suskun kanssa syksyksi estetunneille. Hetken mielenhäiriö taisi tulla, mutta kaipa sinne mennä täytyy kun tuli luvattua. No onhan se ihan mukavaa ja jännää. Koskaan en ole käynytkään oikein missää tunneilla oman hevosen kanssa. Tekee ihan hyvää, kun joku asiantuntija vähän katselee meidän menoa tai etenkin minun ratsastusta. Suskuhan ei ole mikään estetykki, mutta tykkää ihan hypellä pieniä esteitä, mitä olen kentälle kyhäillyt. Minä myös olen ehdottomasti enenmmän estetyyppiä, kuin koulukiemuroita ratsastamaan. Ihan hauskaa, että on jotain yhteistä ohjelmaa syksyksi.

Tipuja!

Meillä asuu kanalassa tosiaan kaksi uutta tipua. Toinen on keltainen ja toinen tummanharmaa. Suloisia tapauksia! Enempää ei nyt sitten tällä kertaa tullutkaan tipuja ja hyvä niin, sillä kanalamme on aika pieni, enkä muutenkaan pidä ajatuksesta että kanoja olisi esimerkiksi yli kymmenen. Muutama kana ja kukko on meille hyvä. Viime uutena vuotena syntyneistä kanoista kaksi sai tällä viikolla lähteä uuteen kotiin, joten nyt on taas tilaa. Toinenkin kana yritti kovasti hautoa munia, mutta jostain syystä siitä ei tullut ikinä valmista. Otettiin törkeästi munat pois kanan alta. Vähän aikaa se siinä oli raukka ihmeissään tyhjässä pesässä,mutta nyt se hoitaa pieniä tipuja yhdessä sen oikean kanaemon kanssa. Samalla tavalla kävi uutena vuotenakin tipujen kanssa. Kaksi kanaa hoiteli yhdessä ja ihan sulasssa sovussa tipusia. Hauskaa ja mielenkiintoista seurata kanojen elämää, vaikka ei sitä ihan täysin aina ymmärräkkään.

Elokuukin ehti vaihtua. Pakko se on vaan myöntää, että syksy sieltä jo tekee tuloaan. Monena aamuna, ja tänään illallakin ratsastuslenkillä ilmassa tuoksuikin ihan syksylle. Se on toisaalta ihana tuoksu, mutta samalla hirvittää miten tämäkin kesä on kohta auttamatta ohi. Ilmat ovat olleet onneksi päivisin vielä ihanan lämpöisiä. Täytyy yrittää ottaa ilo irti vielä viimeisistä kesäpäivistä ja ahmia auringon säteitä varastoon. Koulutkin alkaa täällä jo viikon päästä. Tuleva syksy tuo meidän perheelle uusia asioita. Minullahan on se tilanne, että lokakuussa menen töihin ja hoitovapaa päättyy. Samalla päättyy yksi vaihe elämästämme. Jos sitä jotenkin näin voi ajatella. Lasten hoitaminen kotona päättyy ja he menevät päiväkotiin. Onhan se erilaista sitten taas kaikinpuolin. Onneksi tuo uusi elämä ei vielä ainakaan ahdista minua mitenkään. Tällä hetkellä ainakin ihan positiivisella mielellä palaan sorvin ääreen.

Vaikka vähän ahistaa että on jo elokuu, niin tuohan mukanaan tietty myös mukavia asioita. Satoa tulee ihan joka puolelta. Mansikoita pakastin muutaman rasian, mustia viinimarjoja ollaan syöty suoraan puskasta ja vähän kerätty pakkaseenkin. Meillä muuten koirakin ahmii viinimarjoja suoraan puskasta! Tomaatteja tulee tasaisesti. Ne eivät yleensä sisälle asti ehdi. Ovat todella makeita ja hyviä. Tänä vuonna niitä tulee kyllä  mielestäni muita vuosia vähemmän. Syytä en osaa sanoa. Kurkkujakin ollaan saatu maistella omasta kasvihuoneesta. Kurpitsaa- ja maissisatoa tarvitsee vielä odotella. Mukavaa kuitenkin kun saa edes vähän leikkiä omavaraista ja maistella itse viljeltyjä herkkuja.

Sinä poljet, minä ohjaan

Meidän perheen pienen pieni kesälomamatka on takanapäin. Käytiin pyöräilemässa Turun saaristossa. Korppoon ja Nauvon läpi rymättylään. Mukava ja vähän erilainen matka, kuin autolla huristellessa.
Meillä oli lapsetkin matkassa mukana. Esikoinen pyöräili reippaana ja kaksoset matkustivat pyörän peräkärryssä. Kärry ei sovi miehen pyörään (tai niin se ainakin väittää) joten minäpä sotkin menemään peräkärryn kanssa. Hienosti meni lasten kannalta. He selvästi nauttivat kärryssä matkustamisesta. Olivat tosi kiltisti ja jopa nukkuivat siellä. 50 kilometriä tuli poljettua kahden päivän aikana. Yötä oltiin Nauvossa leirintäalueella. Mukavia maisemia tuli nähtyä. Ihanaa maaseutua tuo Korppoo ja Nauvo. Todella viehättäviä taloja ja pihoja vaikka kuinka paljon. Eläimiä oli laiduntamassa tien varsilla. Juuri sellaista maisemaa kuin kaipasinkin. Lauttamatkat oli tiestysti myös mukavia. Sai ihailla merimaisemaa auringon paistaessa pilvettömältä taivaalta.

Vielä olisi tarkoitus tänä kesänä esikoisen toiveesta käydä Särkänniemessä, muuten ollaan ihan kotona vaan. Tarvitsee saada vielä monta keskeneräistä projektia valmiiksi ennenkuin syksy ja talvi hiippailee paikalle. Lähinnä tuo talon julkisivun kunnostusremontti vaatii vielä pientä viimeistelyä. No onneksi kesää on vielä jäljellä ja aurinko paistaa ja viikonloppukin edessä. Viikonloppu kuluu kyllä minun osalta lähinnä työn merkeissä. Huomenna saadaan ystävän koira hoitoon, joka sattuu olemaan muuten samaa merkkiä kuin meidänkin koiruli eli dalmatialainen. Mukavaa, kun Öppe saa kaverin, jonka kanssa juosta ja leikkiä.

Terkut kasvihuoneesta

Tänään kävin napsaisemassa kuvia kasvihuoneesta ja sen ympärillä olevista auringonkukista. Kurkkua ja mansikoita ollaan jo saatu kasvihuoneen kätköistä. Kurkkuja on tullut jopa yli omien tarpeiden, joten äitikin sai tänään useamman kurkun kotiinsa. Tomaatit ovat vielä hiukan raakoja, mutta kohta saa jo niitäkin popsia.
Maissit ovat ihan hurjan korkeita. Menevät varmaan kasvihuoneen katosta läpi kohta. Mikä parasta maissit näyttävät kypsyvän hiljalleen. Satoa siis pukkaa nyt oikein urakalla. On se vaan niin kivaa kerätä omaa satoa omasta kasvihuoneesta.

Maissin kasvatusta

Heinähommia

Meidän kesään on yllättäen kuulunut heinähommia. Siis ihan oikeasti yllättäen. Vaikka meillä hevosia on ja heinää tietysti syövät, ollaan me aina ostettu viljelijöiltä suoraan heinät paalissa. Nyt kuitenkin saatiin ilmaiseksi kerätä yhdeltä pellolta heinää ja tuoda ne omalle pihalle kuivumaan oikein heinäseipäisiin. Heinää kerättiin pellolta heinäharavalla ja nostettiin heinähangolla peräkärryn kyytiin. Yhtenä päivänä oltiin koko perhe siellä pellolla työn touhussa. Mukavaa puuhaa ja saatiin pieni ripaus tunnelmasta, mitä joskus ennen vanhaan ovat heinähommat ehkä olleet.

Oiva-poni, josta kerroin viime postauksesta on kotiutunut hyvin. Ryökäle ei vaan tahdo pysyä langoissa laitumella, vaan tulee lankojen alta. Tuotiin molemmat hevoset nyt tähän meille kotiin. Ovat paremmin valvovan silmä alla. Tylsää taitaa ponilla aina välillä olla kun tekee tuollaisia jekkuja. Eihän pieni poni jaksa koko aika syödä, niin kuin aikuinen hevonen tekee. Oivan kanssa tarvitsisi olla enemmän aikaa touhuta kaikenlaista, niin pysyisi turha energia poissa. Tässä nyt kuitenkin on kaikenlaista muutakin ohjelmaa. Olen yrittänyt suunnilleen joka toinen päivä ehtiä antaa aikaa Oivalle. Lähinnä olen talutellut sitä tässä lähimaastoissa. Muutaman kerran olen hypyttänyt sitä esteen yli. Ihan hauska poni taitaa olla, kunhan jättäisi omat jekkunsa vähemmälle.

Kesä on mennyt nopeasti. Tai eihän se onneksi vielä ohi ole. Kotona ollaan vaan oltu ja touhuttu monelaisia hommia. Eihän täältä voi pitkää aikaa lomalla ollakkaan elukoiden takia. Enkä kyllä malttaisi poissa kotoa kovin pitkään ollakkaan :) Juhliakin on ollut mukavan tasaisesti. Kaikki kolme lastamme ovat syntyneet kesällä, joten kakkua ollaan syöty ja vieraita käynyt. Itsekin ehtisin vanheta, mutta ei siitä sen enempää. Tulevana viikonloppunakin saa juhlia. Menemme miehen kanssa häihin. Lapset menevät mamman luokse hoitoon. Juhlamekkokin on jo valmiina, joten viikonloppua odotellessa.

Oiva

Meille on muuttanut pienen pieni shetlanninponi, nimeltään Oiva. Oiva on vasta yksi vuotias. Oiva haettiin hevosemme seuraksi ja lasten ratsuksi. Edellinen ponimme pääsi laukkaamaan taivaan laitumille. Kerroinkin Minnin kohtalosta pari postausta sitten. Kovin surullista se on ja vieläkin välillä iskee kova ikävä Minniä.
 No suruamme on tosiaan lieventänyt hauska ja supersöpö Oiva-poni. Oivalla riittää enenrgiaa ja on vähän kuin ihmislapsikin. Koko ajan pitäisi jotain tapahtuaja jos ei tapahdu niin pistetään tapahtumaan. Oivaa pitää siis vielä kouluttaa kovasti, jotta siitä saadaan mukava poni meille. Onhan se nytkin jo kiltti ja mukava, mutta on vielä niin kovin nuori, ettei tiedä ihan kaikkia käytöstapoja vielä. Meidän hevosen kanssa tulivat heti hyvin toimeen. Oiva käy välillä Suskua nyppimässä ja härnäämässä laitumella, mutta onneksi Susku ei juurikaan paljoa välitä. Oivalle olisi tarkoitus ensi kesänä jo saada kärryt perään. Parin vuoden päästä vasta silä saa alkaa ratsastella. Nyt se siis viettää vielä lapsuuttaan opetellen samalla hevosen elämää.

Päivät ovat siis kuluneet eläimellisissä merkeissä, samalla nauttien ihanista kesäpäivistä. Kaksi kanaakin meillä hautoo, joten tipujakin ehkä ja toivottavasti saadaan kohta ihastella. Tänä aamuna kanalassa käviessäni totesin että kolmaskin kana siellä oli alkamassa hautomispuuhiin. Nappasin äkkiä munat sen alta pois. En halua perustaa mitään suurkanalaa,vaikka tiput kivoja onkin. Meillä loppuu yksinkertaisesti kanalasta tila kesken, jos ne alkaa vauhdilla lisääntymään.
Nyt lähden pakkaamaan. Ollaan lähdössä yhdeksi yöksi koko poppoo mökkeilemään. Aion olla tekemättä mitään. Koirakin lähtee mukaan!
Hauskoja kesäpäiviä sinulle!