Monta luukkua on saanut jo avata joulukalenterista. Joulu on jo tosi lähellä. Ehkä vähän liiankin lähellä. Eihän sitä meinaa ymmärtää kun ulkonakin näyttää ihan syksyltä. Lumesta ei tietoakaan. Tuntuu myös, että en ehkä saa kaikkea tehdyksi mitä joskus syksyllä suunnittelin tekeväni ennen joulua. Koskee lähinnä ikkunanpesua ja saunan puunausta. Jos nyt saisi edes jonkin näköisen joulusiivouksen tehtyä täällä kämpässä. Töitä olisi vielä parina päivänä ja jospas sitten ehtisi ennen aattoa siivota vähän paremmin. Olen kuitenkin päättänyt ottamatta stressiä mistään joulusiivouksista. Ehdin tekemään sen minkä ehdin. Uskon että onnistunkin siinä. Olla siis stressaavani turhasta. Sillä turhaahan se on. Mitä sillä loppujen lopuksi on merkitystä, jos ikkunoissa on pieniä sormenjälkiä tai koiran kuonosta on jäänyt märkä läiskä. Eikö se vaan kerro sitä että talossa on elämää. Ihania, touhukkaita lapsia ja koira.
Se on tärkeintä että saa viettää joulua rakkaitten kanssa, eikä se että ikkunat kiiltää. Tämänkin asian olen nyt vasta ihan viime aikoina jotenkin ymmärtänyt. Se on ehkä syynä siihen että en enää jaksa stressata tälläsistä asioista. Jatkuvasti sitä joutuu valitsemaan kyllä tekemisiään. Joka päivä melkein täytyy miettiä että leikinkö lasten kanssa illan vai lähdenkö ratsastamaan tai siivoanko. Tänään valitsin pelaamisen lasten kanssa. Esikoisen kanssa pelattiin laivan upotusta monta kierrosta. Oli kivaa ja itselle tulee hyvä mieli kun saanut antaa aikaansa lapselle. Eilen tehtiin piparkakkutalo. Pienetkin osallistuivat koristeluun. Einon mielestä hänen lempilelunsa, pikkuinen muumipeikko saisi muuttaa asumaan meidän tekemään taloon. Huomenna piparkakkutalkoot jatkuvat mamman luona. Siitä tulee hyvä ja jouluinen mieli.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti