Olipas se lokakuu. Voisi sanoa että onneksi on marraskuu. Viime kuuhun mahtui hevosonnettomuuksia, työhön paluuta, juhlintaa ystävien kanssa, vauvakutsua. Varsin tapahtumarikas kuukausi siis takana. Nyt salaa odottelen ihan vähän jo joulua. Olen jo hankkinut lapsille kaksi joulukalenteriakin. Eilen aloin jo hiukan suunnittelemaan tulevia joulukortteja. Se on aina mukavaa etsiä erilaisia ideoita ja malleja itsetehdyistä korteista. Siinä sitten yrittää suunnitella oman näköistä korttia. Minä en ole mikään askartelu- ihminen. En todellakaan. Silti olen päättänyt että joulukortit haluan askarrella itse joka vuosi. Eihän niiden tarvitse ihmeellisiä olla, kun voittaa jo valmiit kaupan kortit mennen tullen. En halua alkaa hössöttämään vielä mitenkään joulusta, mutta se ajatus lämmittää, että joulu on jo oikeasti aika lähellä. Pakkaset ja lumikin olisi jo tervetulleita. Muuten ei niin väliä, mutta meillä on kaikki paikat ihan kuran peitossa. Uskon että hevoset myös toivoo jo pakkasia. Nyt ne seisoo savisessa tarhassa päivästä toiseen. Omat kengätkin on aina ihan saviset ja sitten sitä savea on kohta sisälläkin.
Elämä on muuttunut vähän kiireisemmäksi kun aloitin työt. Se nyt oli arvattavissakin, mutta silti tuntuu että pää on välillä pyörällä kun yrittää saada tätä arkea rullaamaan. Täälläkään en näytä ehtivän käymään niin usein kuin haluaisin. Sen oman ajan löytäminen ratsasteluun ja koiran kanssa lenkkeilyyn tuntuu nyt usein olevan vaikeaa. Töiden jälkeen illat ovat niin lyhyet, että aikaa ei tahdo jäädä yhtään ylimääräistä. Ja sitten kello on jo niin paljon että täytyy mennä nukkumaan.
Tänään onnistuin kuitenkin tekemään itselleni kiireettömän aamun. Rauhaisa aamupala perheen kanssa. Tai esikoinen ei ollut paikalla. Hän on partioleirillä. Lasten kanssa puuhastelua ja lehden lukua. Aamupalan jälkeen lähdin maastolenkille Suskun kanssa. Se on vaan niin parasta mitä voi olla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti