Sinä poljet, minä ohjaan

Meidän perheen pienen pieni kesälomamatka on takanapäin. Käytiin pyöräilemässa Turun saaristossa. Korppoon ja Nauvon läpi rymättylään. Mukava ja vähän erilainen matka, kuin autolla huristellessa.
Meillä oli lapsetkin matkassa mukana. Esikoinen pyöräili reippaana ja kaksoset matkustivat pyörän peräkärryssä. Kärry ei sovi miehen pyörään (tai niin se ainakin väittää) joten minäpä sotkin menemään peräkärryn kanssa. Hienosti meni lasten kannalta. He selvästi nauttivat kärryssä matkustamisesta. Olivat tosi kiltisti ja jopa nukkuivat siellä. 50 kilometriä tuli poljettua kahden päivän aikana. Yötä oltiin Nauvossa leirintäalueella. Mukavia maisemia tuli nähtyä. Ihanaa maaseutua tuo Korppoo ja Nauvo. Todella viehättäviä taloja ja pihoja vaikka kuinka paljon. Eläimiä oli laiduntamassa tien varsilla. Juuri sellaista maisemaa kuin kaipasinkin. Lauttamatkat oli tiestysti myös mukavia. Sai ihailla merimaisemaa auringon paistaessa pilvettömältä taivaalta.

Vielä olisi tarkoitus tänä kesänä esikoisen toiveesta käydä Särkänniemessä, muuten ollaan ihan kotona vaan. Tarvitsee saada vielä monta keskeneräistä projektia valmiiksi ennenkuin syksy ja talvi hiippailee paikalle. Lähinnä tuo talon julkisivun kunnostusremontti vaatii vielä pientä viimeistelyä. No onneksi kesää on vielä jäljellä ja aurinko paistaa ja viikonloppukin edessä. Viikonloppu kuluu kyllä minun osalta lähinnä työn merkeissä. Huomenna saadaan ystävän koira hoitoon, joka sattuu olemaan muuten samaa merkkiä kuin meidänkin koiruli eli dalmatialainen. Mukavaa, kun Öppe saa kaverin, jonka kanssa juosta ja leikkiä.

Terkut kasvihuoneesta

Tänään kävin napsaisemassa kuvia kasvihuoneesta ja sen ympärillä olevista auringonkukista. Kurkkua ja mansikoita ollaan jo saatu kasvihuoneen kätköistä. Kurkkuja on tullut jopa yli omien tarpeiden, joten äitikin sai tänään useamman kurkun kotiinsa. Tomaatit ovat vielä hiukan raakoja, mutta kohta saa jo niitäkin popsia.
Maissit ovat ihan hurjan korkeita. Menevät varmaan kasvihuoneen katosta läpi kohta. Mikä parasta maissit näyttävät kypsyvän hiljalleen. Satoa siis pukkaa nyt oikein urakalla. On se vaan niin kivaa kerätä omaa satoa omasta kasvihuoneesta.

Maissin kasvatusta

Heinähommia

Meidän kesään on yllättäen kuulunut heinähommia. Siis ihan oikeasti yllättäen. Vaikka meillä hevosia on ja heinää tietysti syövät, ollaan me aina ostettu viljelijöiltä suoraan heinät paalissa. Nyt kuitenkin saatiin ilmaiseksi kerätä yhdeltä pellolta heinää ja tuoda ne omalle pihalle kuivumaan oikein heinäseipäisiin. Heinää kerättiin pellolta heinäharavalla ja nostettiin heinähangolla peräkärryn kyytiin. Yhtenä päivänä oltiin koko perhe siellä pellolla työn touhussa. Mukavaa puuhaa ja saatiin pieni ripaus tunnelmasta, mitä joskus ennen vanhaan ovat heinähommat ehkä olleet.

Oiva-poni, josta kerroin viime postauksesta on kotiutunut hyvin. Ryökäle ei vaan tahdo pysyä langoissa laitumella, vaan tulee lankojen alta. Tuotiin molemmat hevoset nyt tähän meille kotiin. Ovat paremmin valvovan silmä alla. Tylsää taitaa ponilla aina välillä olla kun tekee tuollaisia jekkuja. Eihän pieni poni jaksa koko aika syödä, niin kuin aikuinen hevonen tekee. Oivan kanssa tarvitsisi olla enemmän aikaa touhuta kaikenlaista, niin pysyisi turha energia poissa. Tässä nyt kuitenkin on kaikenlaista muutakin ohjelmaa. Olen yrittänyt suunnilleen joka toinen päivä ehtiä antaa aikaa Oivalle. Lähinnä olen talutellut sitä tässä lähimaastoissa. Muutaman kerran olen hypyttänyt sitä esteen yli. Ihan hauska poni taitaa olla, kunhan jättäisi omat jekkunsa vähemmälle.

Kesä on mennyt nopeasti. Tai eihän se onneksi vielä ohi ole. Kotona ollaan vaan oltu ja touhuttu monelaisia hommia. Eihän täältä voi pitkää aikaa lomalla ollakkaan elukoiden takia. Enkä kyllä malttaisi poissa kotoa kovin pitkään ollakkaan :) Juhliakin on ollut mukavan tasaisesti. Kaikki kolme lastamme ovat syntyneet kesällä, joten kakkua ollaan syöty ja vieraita käynyt. Itsekin ehtisin vanheta, mutta ei siitä sen enempää. Tulevana viikonloppunakin saa juhlia. Menemme miehen kanssa häihin. Lapset menevät mamman luokse hoitoon. Juhlamekkokin on jo valmiina, joten viikonloppua odotellessa.

Oiva

Meille on muuttanut pienen pieni shetlanninponi, nimeltään Oiva. Oiva on vasta yksi vuotias. Oiva haettiin hevosemme seuraksi ja lasten ratsuksi. Edellinen ponimme pääsi laukkaamaan taivaan laitumille. Kerroinkin Minnin kohtalosta pari postausta sitten. Kovin surullista se on ja vieläkin välillä iskee kova ikävä Minniä.
 No suruamme on tosiaan lieventänyt hauska ja supersöpö Oiva-poni. Oivalla riittää enenrgiaa ja on vähän kuin ihmislapsikin. Koko ajan pitäisi jotain tapahtuaja jos ei tapahdu niin pistetään tapahtumaan. Oivaa pitää siis vielä kouluttaa kovasti, jotta siitä saadaan mukava poni meille. Onhan se nytkin jo kiltti ja mukava, mutta on vielä niin kovin nuori, ettei tiedä ihan kaikkia käytöstapoja vielä. Meidän hevosen kanssa tulivat heti hyvin toimeen. Oiva käy välillä Suskua nyppimässä ja härnäämässä laitumella, mutta onneksi Susku ei juurikaan paljoa välitä. Oivalle olisi tarkoitus ensi kesänä jo saada kärryt perään. Parin vuoden päästä vasta silä saa alkaa ratsastella. Nyt se siis viettää vielä lapsuuttaan opetellen samalla hevosen elämää.

Päivät ovat siis kuluneet eläimellisissä merkeissä, samalla nauttien ihanista kesäpäivistä. Kaksi kanaakin meillä hautoo, joten tipujakin ehkä ja toivottavasti saadaan kohta ihastella. Tänä aamuna kanalassa käviessäni totesin että kolmaskin kana siellä oli alkamassa hautomispuuhiin. Nappasin äkkiä munat sen alta pois. En halua perustaa mitään suurkanalaa,vaikka tiput kivoja onkin. Meillä loppuu yksinkertaisesti kanalasta tila kesken, jos ne alkaa vauhdilla lisääntymään.
Nyt lähden pakkaamaan. Ollaan lähdössä yhdeksi yöksi koko poppoo mökkeilemään. Aion olla tekemättä mitään. Koirakin lähtee mukaan!
Hauskoja kesäpäiviä sinulle!

Juhannuksesta selvitty

Se on juhannus-juhlat takanapäin. Meillä oli iso joukko vieraita täällä viettämässä keskikesän juhlaa. Parhaimmillaan meillä taisi olla yhdeksän lasta ja neljätoista aikuista. Aikamoinen porukka siis. Onneksi ilmat olivat ihanat, sillä osa vieraistamme nukkui teltassa. Lasten kanssa käytiin uimassa, grillattiin, syötiin, saunottiin, pelattiin lentopalloa, leikittiin kirkonrottaa, vähän juotiinkin. Mukava juhannus siis kaikinpuolin. Onnettomuuksilta toki ei voitu välttyä. Esikoisemme astui naulaan ja naapurilta taisi murtua kylkiluu lentopalloa pelatessa. Onneksi vakavimmilta onnettomuuksilta vältyttiin.
Kerroin aikaisemmin, että miehet suunnitteli meillä oikean rosvopaistin valmistamista juhannuksena. No jäi paistit tekemättä. Taisi olla liian työläs valmistaa. Ilmeisesti helpompaa heittää grilliritilälle makkarat. Mutta siis kivaa oli ja luulen että vieraammekin viihtyivät. Olihan täällä vilskettä ja vilinää, nyt taas osaa arvostaa hiljaisuutta ympärillä ja omaa perhettä.
Minni-ponia on välillä kova ikävä. Asioita käy läpi kertä toisensa jälkeen läpi. Susku-heppa haettiin pois laitumelta kotiin. Ikäväämme helpottaa vähän se, että meille muutti uusi poni. Susku sai kaverin. Kerron uudesta tulokkaasta seuraavassa postauksessa tarkemmin.
Hyvää kesän jatkoa kaikille, hellettäkin on kuulema luvassa. Minä tykkään!

Minni on poissa

Niin saapui suru meidän kotiin. Pieni ja pippurinen Minni-ponimme on poissa. Se kuoli lauantaina yllättäen siellä laitumella. Hevoset olivat (meidän hevosemme johdolla) karanneet sieltä laitumella läpi lankojen. Minni tietysti porukan perässä kauheaa kyytiä. Se juoksi suoraan syvään ojaan. Sinne se tippui niska edellä. Niskat poikki ja se kuoli heti. Mitään ei ollut tehtävissä. Eläinlääkärikin kävi paikalla toteamassa asian. Näinkin siis voi käydä. Tuntuu niin uskomattomalta. Niin epäreilulta.
Jotenkin sitä on vihainen itselleen. Miksi ne piti viedä sinne vieraalle laitumelle sekoilemaan. No eihän sitä voinut tietää että kesäinen laiduntaminen päättyy näin traagisesti. Senhän piti olla kivaa. Nin hevosille, kuin ihmisillekkin.
Toisaalta olen taas niin vihainen meidän toiselle hevoselle, joka siellä nyt on sekoillut ja tullut läpi lankojen. Ei Minni sieltä yksin olisi mihinkään lähtenyt. Sillä meidän hevosella on kiiima päällä ja on aina silloin ihan mahdoton. Se ei vaan kestä sitä,  jos laumasta lähtee yksi hevonen pois, niinkuin nytkin oli lähtenyt. Yksi tyttö oli ottanut oman hevosensa pois hetkeksi laitumelta, niin meidän Susku oli sieltä ryykässyt läpi aitojen kaverin luo. Kyllä tuli taas surua ja murhetta kerrakseen.
Susku on vielä siellä laitumella, mutta haetaan se keskiviikkona pois. Ei sitä voi siellä pitää, kun kerran ei osaa käyttäytyä. Sille näköjään sopii rauhallinen kotiympäristö ilman vaihtuvia hevoskavereita. Tämäkin oli sitten pakko oppia kantapään kautta. Hevoselle olisi nyt kuitenkin tärkeää saada pian kaveri. Se ei ole koskaan ollut yksin, niin eipä sitä sitten tiedä miten se siihenkin suhtautuu.
Kiitos Minni-ponille, että saatiin tuntea sinut vähän aikaa! Kiitos, että jaksoit kärsivällisesti kantaa selässäsi pieniä lapsia. Kiitos, että olit olemassa! Hyvää matkaa Minni!

Retki yhteisökylään

Käytiin tällä viikolla järjestetyllä retkellä Livonsaaressa ekokylässä Velkualla. http://yhteisokyla.net/
Se oli mielenkintoinen retki. Tässä kylässä asuu liuta ihmisiä, jotka todella elävät luontoa kunnioittaen. Talojen rakennusaineina oli muunmuassa käytetty olkia, savea, hiekkaa, jopa lehmänlantaa. Osaan talosta ei tullut lainkaan vettä, eikä sähköä. Saatiin vierailla yhden perheen luona ja ihastella ja ihmetellä heidän ekotaloaan. Tähän taloon tuli sähkö heidän omasta tuulivoimalasta. Vettä ei tähänkään taloon tullut. Sadevettä käytettiin pääosian talousvetenä. Televisiota ei tietenkään perheessä ollut. Lastenhuoneessa ei juuri muovileluja näkynyt, vaan lelut olivat pääosin itsetehtyjä puusta tai savesta. Myös kaikki talon huonekalut olivat perheen isän tekemiä.
Retkellä tuntui kuin olisi palanut ajassa sata vuotta taaksepäin. Ihmeellistä ajatella, että 30 kilometrin päässä meiltä jotkut ihmiset elävät täysin erilaista elämää.
Minulla oli lapset mukana tuolla ekokylässä. Pienemmät nyt eivät vielä ymmärtäneet mitään, mutta esikoisemme katseli ympärilleen silmät suurina. Kotiin päästyään hän totesi, että harmillista, että jotkut ovat niin köyhiä. Selitin tietysti hänelle, että he eivät olleet köyhiä, vaan haluavat omasta tahdostaan elää niin vaatimattomasti.
Minä itse todella nostan hattua näille yhteisökylän ihmisille. Heillä on esimerkillinen elämäntapa, mutta toisaalta taas olen varma että minusta ei ikinä olisi tuollaiseen elämään. Vaikka yritän itsekin ajatella ostoksissa ja tekemisissäni ekologisuutta, mutta kyllä tuollainen elämä tuntuu kuitenkin niin vieraalta. Niiden perheiden lapset eivät tiedä elokuvissa käynneistä, kännyköistä tai särkänniemen huvipuistoista yhtään mitään. Se, onko se hyvä vai huono asia, siitä voi olla montaa mieltä. Jokatapauksessa mielenkiintoinen vierailu yhteisökylässä takana!