Tämä päivä alkoi ihanan pitkällä ratsastuslenkillä. Siinä sitten mietin miksei jokainen päivä voi alkaa yhtä ihanasti. Jos minä saisin päättää aloittaisin jokaisen päivän hevosen selässä. Se ei nyt vaan tässä elämäntilanteessa ole mahdollista, kun lapset ovat noin pieniä. Esikoinen tarvitsee lähettää aamuisin kouluun ja pienemmät nyt tarvitsevat koko ajan aikuisen läsnäoloa. No mutta, tänä aamuna mies otti ohjat käsiin lasten kanssa ja minä pääsin kirpeään pakkasaamuun ratsastamaan. Meidän aamuinen lenkki kesti noin puolitoistatuntia.Välillä mentiin täyttä laukkaa tukka putkella, mutta suurin osa matkasta mentiin asfalttitietä rauhallisesti kävellen. Tänää taas mietin miten onnekas olenkaan, kun saa omalla hevosella ratsastaa omaa kylätietä pitkin. Elämä pieniä, mutta silti niin suuria iloja!
Päivä jatkui pitkälti auringon paisteessa ulkona. Mieheni sai idean leikata maan tasalle meidän tontin reunalla kasvavan orapihlaja-aidan. Oli se kai ihan viisas päätös, koska sitä aitaa ei ollut kukaan varmaan koskaan leikannut ja se rehotti kaikki oksat eri suuntiin. Nyt vaan pihamme näyttää vähän kolkolta, mutta suuremmalta. Näkösuoja hävisi nyt sitten ainakin yhdeksi kesäksi. Jospa se siitä taas alkaa kasvamaan ja sen saa leikattua sitten paremmin johonkin muotoon. niitä risuja sitten polteltiin oikein urakalla. Kivaa kyllä yhdessä touhuta ulkona, varsinkin kun aurinko paistoi. Pienet kaksosemme olivat myös touhussa mukana niin tärkeänä. Ella-tyttö kantoi monta risua nuotioon. Ihanaa katsoa kun pienet ottavat isommista mallia ja auttavat ihan tohkeissaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti